Perjantaina saatiin Mapsun kanssa kylään vieraita, oli mun serkku ja muutama sen kaveri jänismetsällä täällä korvessa niin lupasin tehdä niille majavaa mitä meillä oli Mapsun toimesta pakkasessa! Ikinä siis en oo moista elukkaa tehnyt mutta iso pata oli täysi ja lopuksi siellä pohjalla killui kolme ruokalusikallista enää jäljellä joten ilmeisesti onnistuin! :) Jos joku on innokas samoilija ja moisen möykyn metsästäjä niin tässä tulee Pullukan ohje:
Majavan liha suikaloitiin kohmeisena (jäisenä) käristyksen muotoon (1,5-2kg), se liha kannattaa nylkemisvaiheessa (onko se oikea oppinen sana edes en tiedä) irroittaa luista, jos luut jättää lihaan kiinni käristyksen vuoleminen on helvetillistä ja ennen kaikkea se liha tekeytyy sitkeämmäksi. Näin oon lukenut joten uskokaa pois.
Sitten menet ALKOon, ostat hyvää ja laadukasta olutta. Paistat isossa määrässä voita, koska voita ei voi ikinä olla liikaa, lisäät siihen voihin valkosipulia (1rkl). Joko tahnaa tai sitten itse pilkottua tuoretta. Mausteina mä käytin valkosipulin lisäksi hieman chilitahnaa (1tl), pippurirouhetta reilusti, suolaa reilusti, timjamia (1rkl) sekä 1 rkl Dijon-sinappia. Lopuksi kaadoin pataan sitä olutta noin 2,5dl ja laitoin kannen päälle, annoin hautua 10-15min ihan tosi pienellä lämmöllä. Ennen tarjoilua lisäsin persiljaa :)
Siihen kylkeen tein lisäksi itselleni Karjalanpaistin, koska en syö riistaa, pesto-mozzarellaciabattoja jotka paistoin niin ikään valkosipulivoissa ja sitten oli jälkkäriksi joku valmis kakku pakkasosastolta. Nam nam! Harmi kun en muistanu ottaa niitä kuvia illan tarjoiluista, blogit on kyllä ihan p*skaa luettavaa jos ei oo kuvia. Lupaan ottaa seuraavissa peijakaisissa! Tosin lauantaina rapsakkuudesta selvinneenä voin todeta että saatte odottaa niitä bileitä ens syksyyn, oli muuten pikkusen petollista tuo viini pitkästä aikaa..
Eilen Mapsu kävi metsällä ystävänsä Teron ja 5kk ikäisen dreeverin kanssa tuolla Louhivaarassa, Juuassa, ja siellä tuli pieni susiäksidentti. Noin 10m päästä ihmisestä pikku-Peetu joutui pantasuden hampaisiin, muun lauman seuratessa tilannetta tiiviisti taimikon puolella, lopulta Tero sai Peetun kohtuu ehjänä takaisin mutta mikä parasta - sudet eivät edes säikähtäneet, ne rauhassa jolkottelivat noin 40m päähän ja jäivät seuraamaan tilannetta. Käsittämättömintä varmaan oli se että herrat oli ampuneet vielä kolme laukausta ennen susien ilmaantumista, kun teeripassissa olivat.. Eli laukaukset ei säikyttäneet niitä vaan voisiko puhua sanasta "houkuttelivat" ne paikalle?
Mä oon jotenkin nyt kokenu hirveän raskaana tän asian, meidän lenkkimaastot (7km kylältä) on täysin susien valtaamaa aluetta tällä hetkellä ja Irwinin metsästyskausi loppui eilen kun seinään, sitä en enää päästä sinne tötteröimään! Vaikka Sir Öhvin eilen tyynesti totesikin mulle; "Hei mamma, heitä mut susille niin mä palaan laumanjohtajana takaisin."
Eiliseen päivään asti oon ollu kohtuu neutraali näiden susiasioiden kanssa, en oo kiihkoillut, vihannut tai sen enempää niitä suojellutkaan mutta eilen mietin pitkään tulevaa kantaani koska tää varmasti herättää valtavan keskusteluryöpyn täällä käpykylässä samantien. Ja niinhän sen pitääkin tehdä, sosiaalisen median painostus merkitsee nykyisin puolta näissä päätöksissä ja mielestäni sen vaikutusta pitää hyödyntää 110%. Fakta kuitenkin taitaa olla se että 250 susiyksilöä KOKO Suomessa on kusetusta jos täällä Juuassakin niitä on jo 12? Kyllähän tällänen eilinen tapaus kuvastaa hyvin sitä että ei kauaa seurakoira cockerikaan pysy tossa jalan juuressa kun lähdetään kunnolla metsään lenkille, ei jää muuta kun korvahuput & metsäpuvut mättäälle ja muuta ei tunnin päästä rättikorvista enää jäljellä olekkaan kun sulkijalihakset suon reunassa. Onneksi on koirapuistohanke vetämässä, pitää lisätä vaatimuksiin vielä "varustettava sähköllä".
Tuleva talvi näyttää kuinka paljon koiria rupeaa häviämään, kuinka läheltä asutusta ja meneekö samalla muutama pikkulapsikin parempiin suihin kun koittaa oikeasti kovat ajat.
Haluun näin ensiks heti pahotella että koen elämäni olevan jotenkin niin speciaalia, jotta siitä voi kirjoittaa blogia ja et jotain vielä kiinnostais käydä lukemassa mun juttuja. Mä ainakin ite oon aina kuvitellu että nää blogiböönat on aina tosi itteensä täynnä, bimboja ja urpoja. Mutta perustelin tän jutun itelleni sillä että jos ei muut lue, niin ainakin Mapsu (aviomieheni jonka esittelen myöhemmin) lukee, koska se ei uskalla olla lukematta. <3
Olen siis Minna, kohta 26 vuotias ja tulevaa ikäkriisiä poteva opiskelija Pohjois-Karjalasta, Juuasta. Oon syntynyt Helsingissä mutta muuttanut tänne Vantaalta vuonna 2013 joulukuussa kun tuntu että kaikki "stadissa ja siellä huudeilla" oli jo nähty, ja oli aika saada jotain rauhallista rytmiä tähän meidän eloon. Mieheni Mapsun tapasin vuonna 2009 lokakuussa täällä Juuassa ollessani mökillä ja käydessäni bailaamassa paikallisessa baarissa Matti Nykästä, olin itse silloin toki huonossa avoliitossa mutta tää kyseinen Mapsu vei multa kyllä jalat heti alta. Seuraavana kesänä mentiin kihloihin, sheivasin just saunassa pe**ekarvojani ja kiroilin kun ne aina vaan kasvaa vaikka kuinka revin niitä irti kun mr. Ihana oli kaivanut sormuksen ja kysyi "Haluatko tulla dodo-sorsakseni?"
Se hetki kuvastaa jotenkin tosi mallikkaasti meidän elämää.
Häitä juhlittiin Juuan Kirkossa ja Sokos Hotel Kolilla 13.7.2013 koska 13 ja 7 on mun onnennumeroita ja me totisesti tarvittiin kaikki onni maailmassa jotta onnistutaan ja jaksetaan maaliin asti. Nyt on sinnitelty kaks vuotta rouvana & herrana ja kuusi vuotta koko päiväisesti. Loppu näkyy aina välillä mutta kyllä sieltä sitten taas kömmitään jotenki itkien ylös, lyödään päätä seinään ja jatketaan räkä valuen kivistä polkua etiäpäin.
Lapsia meille on haikara suonut neljä kappale, esikoinen tuli meille jo vuonna 2010 Rosswind-kennelistä, sitten tämä keskimmäinen kauhukakara Tipsukummusta vuonna 2012, silmäterämme eli kuopuksemme tupsahti kotiimme sankassa lumisateessa tammikuussa 2014 Spice Twicesta ja sen jälkeen vähän kuin vahinkolapsena tuli sitten viimeisin jo aikuisena viime marraskuussa. Nää jaksaa vihastuttaa, raivostuttaa ja rakastaa 24h vuorokaudessa enkä oo katunut hetkeäkään niiden tassujen töminää täällä kotona <3 Päinvastoin, lisääkin saa tulla, onhan jollain hulluilla jopa neljä ihan oikeaa KARVATONTA kakaraa!
Aikani kulutan nykyisin koiranäyttelyiden parissa, vetämissäni koirakoulutuksissa, koirien kylvetyksissä, koirien kampaamisessa ja etsiessäni netistä tietoa johonkin näistä edellä mainituista.
Intohimoihini kuuluu myös koirien lisäksi ruoka jota teenkin aina kuola valuen ja sitten lihon käsiin kuten aina ennenkin. Olen nimittäin laiska urheilija, jos jossain olen täysin kelvoton niin siinä! Osallistuttiinhan me Mapsun kanssa "Rakas Sinusta on tullut Pullukka" -sarjan 1. kaudelle ja voitettiin 10 000€ kun pudotin 7 viikossa 16,8kg, ja sen päälle vielä ennen häitä toiset 10 kg lisää, mutta nyt olen taas muodoton porsas. Oltiin jakso 2 jos joku, kuka ei vielä ole sitä nähnyt, haluaa nähdä ja kokea miten lihava laittaa miestään ojennukseen hädän hetkillä.
Sainhan myös ko. sarjan myötä ihan vihapostia mm. auton tuulilasiin, sen aikaiseen blogiini jne. Kovasti keskustelupalstat suoltivat että jonkun Fittnespimun pitää tulla Mapsuni täältä läskipoimujen välistä pelastamaan, mutta eihän tota oo vielä kukaan uskaltanut tulla edes yrittämään.
Oon siis nähnyt tähän ikään jo vaikka mitä!
Toivottavasti jaksat käydä tulevaisuudessakin lukemassa miten possulla vauhti kulkee!
